|
|
|||
|
13.12.2008 - 20:12
Lauantaina 13.12. Suontaan koulun eskarit ja 1.-2.luokkalaiset esiintyivät kunniakkaasti Laitilan urheilutalolla Lucian -juhlassa. Perinteikkään Lucian -juhlan järjesti Kalannin Säästöpankki. Juhlavieraita paikalla oli noin 300, joten ihan pienestä yleisöstä ei ollut kyse.
![]() Takahuoneessa jännitettiin ja odotettiin omaa esiintymisvuoroa. Juhla alkoi puheilla, jotka tuntuivat esiintymisvuoroaan odottelevien oppilaiden mielestä liiankin pitkiltä. Takahuoneessa riitti jännitystä, kunnes lopulta kuulutus kertoi Suontaan koulun eskareiden ja oppilaiden olevan esiintymisvuorossa. Reippaasti tonttulakit kainalossa esiintyjät astelivat juhlavieraiden eteen. Hieman jännitystä lisäsi haitarisäestys, johon oppilaat tutustuivat vasta paikanpäällä vain tunti ennen esiintymistä. ![]() Tonttuarmeija valmiina! Ensimmäisenä lauluna esitettiin Piparkakkuleikki, jossa eskarit laulun lisäksi näppärästi pyörittelivät valmistamiaan pipareita. Piparkakkuleikkiä seurasi reipas Tonttuarmeija, jossa 1.luokan Ada ja Jenni esiintyivät solisteina muiden toimiessa rytmikkäänä tonttukuorona. Viimeisenä lauluna laulettiin rauhallinen, mutta sitäkin kauniimpi kappale Pakkasherra. ![]() Jenni ja Ada johdattivat tonttukuoroa. Raikuvien aplodien saattelemina esiintyjäkaarti siirtyi riisipuuron ääreen. :) Kiitos kaikille esiintyjille ja opettajille hienosta esityksestä ja ahkerasta harjoittelusta, sekä vanhemmille, että pääsivät lauantaina paikan päälle. Säästöpankki kiitteli esiintyjiä ja ohjaajia ja kertoi tukevansa kiitoksena koulumme keväistä luokkaretkeä! :) -Terhi-ope 05.11.2008 - 17:26
Esikoululaiset ja 1.-2.lk:set retkeilivät keskiviikkona 5.11. Uuteenkaupunkiin satuteatterinäytökseen. "Kultakutri ja kolme karhua" oli monille jo entuudestaan tuttu tarina satukirjoista. Juonikaava sai kuitenkin uusia vivahteita elävän ja tanssirikkaan esityksen myötä.
Jälkitunnelmia kyseltäessä monen mielestä koko näytös oli kiva. Ekaluokan Annika mietiskeli, että näytöksessä laulettiin tosi paljon. -Ja sit oli kiva, ku ne karhut meni niihin roskiksiin! hihkaisi Riikka. Samaa mieltä olivat Juho, Jussi, Paavo, Emil ja esikoulun Jatta. Henrik hihitteli muistellessaan kohtausta, jossa Pandaa huudeltiin roskapöntöstä ja vastaukseksi roskapöntöstä kuului: "Ei oo täällä!". Hahmoista eniten suosiota Suontaan koululaisilta sai Kultakutri itse. Leevin mielestä kuitenkin isäkarhu oli paras, kun se karjui niin kovin. Isäkarhua kannatti myös Jesse. Esikoululaisista Juhoa hämmästytti eritoten se, miten hurjan sotkun karhut saivat aikaiseksi! :) Kaikille jäi retkestä varmasti hyvä mieli. Koululle palattiinkin hymyssä suin ja nälkäisinä. -Terhi 28.10.2008 - 22:01
![]() ![]() ![]() Haravat heiluivat tiuhaan tahtiin Suontaan koululla ennen syyslomalle lähtöä. Eskarit ja koululaiset antoivat oman panoksensa syksyiseen haravointiurakkaan. Tuulisesta kelistä huolimatta koulun pihat saatiin siistiksi ja sinne tänne kertyikin isoja lehtikasoja. Pienimmät haravoijat haaveilivat kasoihin hyppelemisestä, mutta lopulta kasat kärrättiin kuitenkin traktorin lavalle. Punaisten poskien kera lähdettiin päivän päätteeksi viettämään ansaittua syyslomaa. Isot kiitokset vielä kaikille ahkerille haravoijille! ![]() ![]() ![]() Mukavaa syksyn jatkoa! T.Terhi-ope 29.05.2008 - 21:45
Suontaan koulu luokkaretkeili Tampereelle 20. päivä toukokuuta. Tiistai-aamuna koulun edustalla parveili 38 innokasta matkalle lähtijää odottavaisin mielin. Viimein bussi saapui ja matka sai alkaa. Ensimmäisenä etappina pistäydyimme ihastelemaan näköaloja Pyynikin näkötornille, jossa mehu ja munkki maistui pitkän bussimatkan päätteeksi.
-Näköalatorni näytti läheltä kovin pieneltä, mutta sitte ku kiipes sinne ylös ja katsoi, niin se olikin vaikka kuinka korkea! muisteli Ida näköalatornia. -Siält oli kiva kattoo alas! jatkoi Sami. ![]() Pyynikiltä matka jatkui kohti museokeskus Vapriikkia, jossa oppilaat pääsivät kiertelemään ja tutkailemaan vapaasti erilaisten pysyvien ja vaihtuvien näyttelyjen antia. Eniten oppilaita kiehtovat näyttelyt olivat ehdottomasti jääkiekkomuseo ja velomania-näyttely. Velomania kertoi lähes kaiken polkupyöräilystä ja polkupyörien kehityksestä suurista isopyöräisistä entisajan pyöristä tuunattuihin moderneihin pyöriin. -Se iso vanhanajan pyörä jäi mieleen, ku sitä sai mennä kokeilemaan, tuumi Taru. -Niin siinä pyörän päällä ajatteli, että ei kai kukaan näin isolla pyörällä OIKEASTI pysty ajamaan, muisteli Susanna pyöräkokemustaan. -Nii ja Vapriikista jäi mieleen semmone pinkki pyörä (moderni tuunattu pyörä), ku se oli niin hianon näkönen, kertoi 2.luokan Juho. Ekaluokan Henrik puolestaan pohti, että Vapriikista löytynyt vanhanaikainen bussi, johon pääsi sisälle oli erityisen kiva. ![]() Vapriikin yhtenä näyttelyosana oli jääkiekkomuseo, joka kiehtoi erityisesti poikia, niin isoja kuin pieniä: -Jääkiekkomuseossa oli niin kivaa ku sai lämiä! hihkui ekaluokan Jesse. -Ja se telkkari! muistivat lähes yhtäaikaa ekaluokan Jesse ja Joonas. -Sielt tuli joku Suomi-Venäjä -peli, mut en muista millai se päätty, jatkoi Jesse vielä. Museokeskuksesta jatkettiin jälleen matkaa jo melko nälkäisinä kohti Koskikeskus -ostoskeskusta. Pienissä ryhmissä ehdittiin hetki tutustua suureen ostoskeskukseen, mutta ennen varsinaista ostoskierrosta kävimme RAX -pizzabuffetissa syömässä mahat täyteen. Oppilaiden suureksi hämmästykseksi jälkiruokaa sai kerrankin yllin kyllin, sillä jäätelöä sai pizzan tavoin syödä niin paljon kuin hyvältä tuntui! Kylläisinä ryhmät lähtivät kiertelemään ostoskeskusta. Yläluokan tytöt ja myös osa alaluokan tytöistä hullaantui vaateliikkeisiin niin, että kello vieri liiankin nopeasti! :) Ekaluokan pojat puolestaan olivat haltioissaan löytämästään peliliikkeestä. Suurin vetonaula ostoskeskuksessa pienempien kohdalla taisi kuitenkin olla suuri BR -lelukauppa, josta lopulta lähes koko 1.-2. luokka löytyi! ;) -Koskikeskuksessa oli tosi mukavaa, totesi 2.luokan Veera. Janinaa nauratti jälkeenpäin, kun hän muisteli, miten oli unohtaa kassinsa ostaessaan mielenkiintoista kirjaa. Myös Eveliina totesi, että "ostoksilla olo oli mukavaa". Toisille, kuten Joonalle ja Paavolle mieleen jäi hissiajelu ostoskeskuksessa. Konsta oli mielissään ostamastaan jalkkispallosta. Ostoksilla käynti on rankkaa, mutta vielä riitti puhtia piipahtaa jo itsessään komeassa rakennuksessa kaupungin kirjastossa, josta löytyi erityisen kiehtova paikka täynnä merkillisen upeita ja hienoja kiviä. Jalokivet saivat oppilaat lumoihinsa ja niistä puhuttiin kovasti. Kivet, etenkin meteoriitit, jäivät monen mieleen! -Meteoriitit oli tosi kiinnostavia, totesi Tomi. Myös Janna ja Roni olivat samoilla linjoilla, ja lähes yhdestä suusta huudahtivat: "Nii ja se pyörivä kivipallo!" - Nii se missä oli sitä vettäki, täsmensi Roni. ![]() Kivien ihastelun jälkeen kirjastorakennuksesta löytyi vielä Muumimaailma, jossa pääsi tarkemmin tutustumaan muumeihin. Tilan perältä löytyi myös näyttämö, jossa innokkaimmat intoutuivat esittämään lopulle porukalle näytelmän. Uskottavuutta loi roolivaatekaappi, josta näyttelijät nopsasti löysivät näytelmäpuvut ylleen. Lopulta iloisin mutta väsynein mielin lähdimme suunnistamaan takaisin kohti Laitilaa. Takaisintulomatkalla ostoskasseja availtiin ja uudet lelut saivat matkan kulumaan nopeasti. Terhi-ope 16.05.2008 - 18:05
Laitilan kaupungin järjestämä kevään Lukujätti-kilpailu on nyt päättynyt. 1.-2.-luokkalaisten sarjan koko kisan lukenein tyttö löytyy Suontaan koulun 2.luokalta: Taru Kylä-Kaila!!
Taru luki kisan aikana huimat 190 kirjaa! ONNEA TARU ja kaikki muutkin kisaan osallistuneet! 28.04.2008 - 19:09
Suontaan koulussa vietetään värikästä vappuviikkoa. Kolme pääväriä, sininen, punainen ja keltainen ovat vallanneet koulun!
Tänään maanantaina kaikki näkivät kirjaimellisesti punaista, kun niin oppilaat kuin opettajatkin olivat varustautuneet erisävyisiin punaisiin. Hassutteluakaan ei unohdettu, vaikka koulupäivä muuten vietettiin normaalisti. Punaiset hiukset ja peruukit sekä punaiset nenänpäät piristivät maanantain aherrusta. Ekaluokan yllätykseksi myös koepaperit olivat vaihtaneet värinsä punaiseksi. Eikä opettajan liidustakaan enää tullut valkoista. Edessä on ennen vapun vapaata vielä sininen tiistai ja keltainen keskiviikko. Mitähän hassutuksia silloin on nähtävissä? Torstaina (1.5.) koulusta on vapun vuoksi vapaata. Perjantai on normaali koulupäivä. T.Terhi-ope 27.02.2008 - 10:47
![]() Tiistaina 12.2.2008 klo 18.00 syntyi meille pieni tyttö. Tyttö oli 49,5 senttimetriä pitkä ja painoi 3520 grammaa. Tytöllä on ruskea tukka, räpsyripset ja pitkät, sirot sormet. Voimme kaikki hyvin. Kiitos kaikille onnitteluja lähettäneille ja voikaa hyvin, tulemme tytön kanssa käymään koululla , kun olemme siinä kunnossa. Kati-ope. 18.10.2007 - 18:26
Kiitos kaikille 49 ahkeralle talkoolaiselle ja 48 ahkeralle lapselle, jotka siivositte koulun pihapiirin ja ullakot. Ullakoilta kertyi roskaa 2 täyttä lavallista ja lehtiä ja oksasilppua vieläkin enemmän. Erityiskiitos Eerikille, joka siisti koulun pensasaidan pensasleikkurillaan siistiksi. Koulun henkilökunta sääli käsivarsiasi jälkeenpäin. Kiitos myös raivaussahoista, haravoista, kottikärryistä, pensassaksista ja erityisesti työpanoksestanne. Kaikki kylät olivat mukana reippaasti ja siistiä tuli.
Silolaiset vanhemmat! Koitamme keksiä teille jotain tekemistä joulujuhlaan. Kaikki muut kylät ovat tänä vuonna jo joko saaneet pienen puhteen tai itse keksineet pienen koulua auttavan jutun. Ilmoittelemme. Terveisin, Marja, Kati, Timo, Anu ja Eeva. |
Kirjoittaja
Suontaan koulu on pieni kyläkoulu Laitilan koilliskulman lapsille. Tässä nettipäiväkirjassa koululaiset kertovat koulunsa asioista ja opettajat infoavat vanhempia ja muita lähikyläläisiä koulun tapahtumista. Tervetuloa lukemaan kuulumisiamme!
Koulun tiedotuksia
Erityisopettaja koululla torstaisin. Kuvagalleria
Linkit
Laitilan kaupunki Perunakellari Kirjavinkkejä: Muita kouluja: Koulun tietoja
Koulustamme
Suontaan koulu Vanha kylätie 12 23800 Laitila Puhelin (02) 853 925 email: suontaan.koulu@laitila.fi |
||