Suontaan koulua käy lukuvuonna 2005-2006 29 peruskoulun 1.-6. luokkalaista sekä 16 esikoululaista. Suontaan koulun oppilaat tulevat pääasiassa Suontaan, Leinmäen, Padon, Kivijärven ja Silon kylistä. Suurin osa oppilaista kulkee koulumatkat taksilla. Koulumme on peltojen keskellä oleva rauhallinen kyläkoulu.

Opettajia koulullamme on yhteensä kolme: Tiina esiopetuksessa, Kati 1.-3. luokilla sekä rehtori Timo 4.-6. luokilla. Timo vastaa oman luokkansa ohessa koko koulun kuvamaataidon sekä teknisen työn opetuksesta, Katilla on vastuullaan kaikki tekstiilityöt, musiikki ja englanti. Lisäksi koulullamme on kouluavustaja Aira, joka on pääsääntöisesti esiopetuksessa toisena aikuisena sekä keittäjä-siivooja Anu, joka huolehtii puhtaasta työympäristöstä sekä kouluruuan tarjoilusta.

Koulumme koostuu kahdesta rakennuksesta, vanhemmasta yläkoulusta ja uudemmasta alakoulusta. Yläkoulussa koulutielle valmistautuvat esikoululaiset. Yläkoulun tiloissa on myös liikuntatila sekä tekninen työ. Alakoulussa ovat perusopetuksen oppilaat ja siellä on myös koulun ruokala. Alapihassa on kaukalo, tenniskenttä, leikkivälineitä ja muutenkin hyvät liikkumismahdollisuudet. Välipiha on vain kapea tasanne alakoulun edessä ja yläpihassa esikoululaisilla on liukumäki, keinu ja hieman kiipeilymahdollisuuksia.

Kirjastoauto käy koulullamme viikoittain torstaisin. Uimassa käymme kerran kuussa, kuten muutkin Laitilan koululaiset.